16 maaliskuuta 2014

Teemaväripaletteja!

Olen ollut Kodin Kuvalehden tilaaja siitä asti kun ihastuin sen uudistuneeseen ilmeeseen. KK:n kannet ovat aina todella houkuttelevia ja niiden värimaailmat todella kauniita. En yhtään ihmettele, jos lehden myynti on kasvanut uudistuksen myötä (:

Eräänä päivänä lehteä lukiessani huomasin, että kansien värimaailmasta saisi helposti luotua erilaisia teemaväripaletteja häiden ja muiden juhlien suunnittelun pohjaksi. Valitsin muutaman lempparikannen ja kokosin värimaailmoista teemaväripaletit. Toivottavasti näistä on muillekin apua häiden värimaailman suunnitteluun ja valitsemiseen (: Itse emme ole vielä päätyneet mihinkään tiettyyn väripalettiin, mutta sen verran tiedämme, että harmaa on yksi palettiin tulevista väreistä.







Löysin myös yhden Avotakan julkaisun, jonka kannen värimaailma on ainakin mustavalkoisesta pitävälle nappiosuma (;





Mistä te olette saaneet inspiraatiota häidenne teemavärien valintaan?

13 maaliskuuta 2014

Yllätys miehelle

Kerroin aikaisemmassa postauksessa yllätyshaasteesta, jossa haastoin muut yllättämään kumppaninsa. Itse olin suunnitellut yllättäväni Kullan kahden viikon työputken jälkeen. Kultani on merenkulkualalla, joten olemme melko pitkiäkin aikoja toisistamme erossa. Näin on ollut aivan suhteemme alkuajoista asti. Kulta lähti ensimmäiselle pitkälle (1kk) työreissulleen heti puoli vuotta sen jälkeen kun aloimme seurustella. Tänään olemme olleet yhdessä tasan 56 kuukautta (thanks Day Counter :D) ja olemmekin tässä ajassa jo hyvin tottuneet ja sopeutuneet tällaiseen elämään. Minä olen merileskenä kotona kahden kissamme kanssa, ystävien kanssa, yliopistolla, eikä minulta kyllä tekemistä puutu silloin kun mies on töissä. Silti ehdin välillä suunnitella hänelle jotain ihanaa kotiin paluun kunniaksi.. (: Kuten viimeksi tein:


Hain Kullan linja-autoasemalta kotiin ja keittiöön astuttuaan häntä odotti yllä oleva näkymä pöydällä. Yleensä kukkia tulee talouteemme Kullan toimesta, mutta miksei yhtä hyvin nainen voi ostaa kukkia miehelle? Miehetkin tarvitsevat kukkia! (: Kaiken kukkuraksi nautin kukista kotona muutenkin. Niiden lisäksi olin hankkinut kaksi pulloa kuohuvaa, Kullan lempiherkkuja Punnitse & säästä:stä sekä suklaata. Kulta ilahtui kovasti, ja pieni luksus arjen keskellä ja varsinkin rankan työn jälkeen teki ilmeisesti hyvää hänelle. Skumppaa tyylikkäästi viinilaseista nauttiessamme pelasimme korttia, mikä oli sekin yllättävää, sillä liian harvoin korttia tai muitakaan pelejä kahden pelaamme. Loppupäivän Kulta ottikin ettosia sohvalla, sillä hän oli ollut yövuorossa. Minä peittelin hänet ja hymyilin nähdessäni hänet siinä. Teki mieli mennä itsekin torkkupeiton alle, mutta annoin hänen nukkua rauhassa ja lähdin opiskelijajärjestöni kokoukseen. Näin se arki meillä rullaa (:

08 maaliskuuta 2014

Hyvä naiset!

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Turha sitä on varmaan kertoakaan, sillä me naisethan olemme aika hyvin perillä meitä koskevista merkkipäivistä (; Heräsin aamulla ihanaan auringonpaisteeseen ja hyppäsin sängystä Kullan vielä uneksiessa. Meillä melko harvoin merkkipäivinä tulee aamupalaa sänkyyn (joko Kultsi on työreissulla tai nukkuu tapansa mukaan aamu-unisena pitempään kuin minä), joten en jäänyt turhaan odottelemaan Kullan heräämistä vaan painuin keittiöön keittämään puuroa. Puuron ollessa valmista kävin herättelemässä Kultaa. Hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Voi anteeksi rakas, en tuonut sulle aamupalaa sänkyyn!" Sitten hän kaappasi minut syliinsä. "Lupaan tuoda sulle iltapalan sänkyyn." <3 Ah! Rakastan tuota miestä.

Toinen naistenpäivään liittyvä asia on tunne siitä, että kykenee, osaa, voi ja pystyy. Me kaikki omia häitämme suunnittelevat tulemme varmasti jossain vaiheessa kohtaamaan kaikki noiden tunteiden vastakkaiset tunteet: en pysty, en osaa, en jaksa. Se taitaa vain kuulua asiaan, ja siinä vaiheessa kannattaa muistaa kuinka ihanaa suunnitteleminen ja omien suunnitelmien toteuttaminen onkaan. Häistä ei kuitenkaan kannata ottaa hirveää stressiä vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan niiden asioiden osalta, jotka omalla painollaan saavat mennä (: 

Hyvää päivää ja viikonloppua kaikki ihanat Naiset!

kuva

04 maaliskuuta 2014

Wedding goes New York - yksityiskohtia

Kännykän Day Counter näyttää tänään, että meidän (minun ja Kullan lisäksi matkassa Kullan siskot ja hänen äitinsä) matka kohti Isoa Omenaa alkaa 17 päivän päästä! (:

How about a New York themed wedding?


kuva

I <3 NY-logoa ei voi olla missaamatta NYC-teemaisissa häissä!

kuva

Save the date:n tai hääkutsun tyyli voisi olla peräisin New York Timesista. 

kuva

Paikkakortit löytyvät teeman mukaan keltaisten taxien katoilta. Niin söpöt <3
kuva

Pöytien numeroinnit ja nimet New Yorkin kuuluisimpien nähtävyyksien mukaan?
kuva

Herkkubuffet New Yorkin tapaan.
kuva

Too cute to eat <3
kuva

Metrokakku on makee! 
kuva

Tässä hieman elegantimpi versio NYC-hääkakusta.
kuva

Eikä unohdeta rakkaita vieraita! (: Suloiset lahjapaketit kruunaavat teemahäät. Lahjapakettien värit (keltainen, musta, valkoinen ja punainen) sopisivat hyvin häiden teemaväreiksi myöskin.

Oi, mitä NYC maistiaisia. Haluan jo sinne! Kommentoikaapas kokemuksianne kaupungista (: Missä kannattaa käydä, mitä tehdä?